Oletko harkinnut seremoniamestaria hääjuhliin?

Monet meistä suorastaan nauttivat häidensä suunnitelusta, mutta osalle ei työ- ja muiden kiireiden johdosta tunnu riittävän tarpeeksi aikaa yksityiskohdille.

On tosiaan ihanaa suunnitella omaa suurta päivää ja sitä mitä kaikkea hienoa ja ikimuistoista siihen voi kuulua. Kuitenkin kun on päässyt alkuun, niin pikku hiljaa huomaa, että kaikenlaista varattavaa ja hommattavaa on, ja joskus pienetkin asiat voi olla hankalia.

Lisäksi kun on tätä yhtä päivää suunnitellut usein puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen, niin H-hetken lähestyessä stressikäyrä alkaa automaattisesti nousta. Useimmilla se on pahimmillaan häitä edeltävinä päivinä, kun järjestelyt ovat kaikkein hektisimmässä vaiheessa. Tehdessä viimeisiä järjestelyitä juhlapaikalla esim. omien vanhempien avustamana useilla hääpareilla alkaa pinna olla jo aika kireänä.

Muista juhlista poiketen hääjuhlaan vielä liittyy odotus, että ohjelma on vähän tärkeämmässä roolissa kuin esim. normi viisikymppisillä. Avioliittoseremonian jälkeen seuraa juhlaparin onnittelut, ruokailut, maljannostot, kakunsyönnit, häävalssit ja muut tanssit ja lisäksi osa haluaa järjestää muutakin ohjelmaa vieraille.

Jos juhlapari itse joutuisi ottamaan päävastuun siitä, että hääjuhlan aikataulu ja ohjelmat ovat omissa näpeissä, ja vierailla varmasti kaikki hyvin koko ajan, niin hyvin vähän jäisi aikaa omalle juhlista nauttimiselle ja rennolle jutustelulla vieraiden kanssa.

Monilla kaaso tai bestman voi olla super-organisaattori, mutta silloinkin on syytä miettiä, että millaisen juhlasta haluaisi tulevan tuolle rakkaalle ystävälle? Eikä kaikilla ole luontaista kykyä tai halua toimia tällaisessa roolissa. Kaaso ja bestman kuitenkin yleensä valitaan ihan muulla perusteella.

Jos jo ennen hääjuhlia otetaan erillinen seremoniamestari mukaan jo hääohjelman suunnitteluun ja sitten itse hääjuhlaan, niin se voi olennaisesti vähentää juhlanjärjestämisen tuomaa stressiä ja toisaalta mahdollistaa sen, että hääpari kuin bestman ja kaasokin pääsevät nauttimaan hääjuhlasta täysillä.

Itse hääjuhlissa seremoniamestarin vastuulle kuuluu esim.

  • Vieraiden vastaanotto ja opastaminen edelleen pöytiin (ei välttämättä tarvita erillisiä pöytäkarttoja)
  • Yksi tärkeimmistä osa-alueista on kommunikointi pitopalvelun tai tarjoilijoiden kanssa: koska voidaan tietyt vaiheet aloittaa, täytyykö jotain syötävää tai juotavaa saada lisää, puuttuuko pöydistä jotain, ja milloin syöminen on ohi
  • Bändin tai DJ:n kanssa kommunikointi on tärkeää, esim. kuinka aloitusajankohta toimii, kuinka pitkä tauko olisi hyvä jne.
  • Jos on puheet tulossa, niin seremoniamestari sitten huolehtii, että esim. mikki toimii ja mahdollisesti sitten kierrätää mikkiä eri henkilöillä
  • Mahdollisten ulkoilutaukojen osalta seremonia ohjaa vieraat takaisin sisällä hääohjelman pariin
  • Koko ajan, kun seremoniamestari hoitaa näitä edellä mainittuja, tällä on mielessä juhlien kokonaisaikataulu ja miten se toimii. Joskus voi olla tarpeen vähän antaa uusia ohjeita ja tehdä pieniä muutoksia, jos esim. puheet vähän venyvät
  • Seremoniamestarista huolimatta kaaso ja/tai bestman voivat osallistua suunniteltujen ohjelmien vetämiseen ja toki tulevat esille tärkeissä rooleissaan usein puheissa

Yksi tärkeimmistä seikoista seremoniamestarin kannalta on, että käydään häiden aikataulu ja ohjelma läpi hääparin kanssa – mahdollisesti mukana myös bestman ja kaaso ja/tai juhlapaikan tai pitopalvelun edustajat. Näin voidaan varmistaa, että esim. syömiselle on varattu riittävästi aikaa ja että hääparin toiveet juhlan suhteen tulevat varmasti toteutettua.

Mansikoita ja Samppanjaa tarjoaa seremoniamestaripalveluita suomeksi tai englanniksi. Päätoimialue on pääkaupunkiseutu lähikuntineen, mutta muutkaan paikkakunnat eivät ole poissuljettuja, jos matkakuluja voidaan kompensoida.

Serenomoniamestaripalveluihin voi yhdistää muuta hääsuunnittelua ja koordinointia.

Seremoniamestarin hinta on 800-1.000 euroa (+ mahdolliset matkakulut pääkaupunkiseudun ulkopuolelle). Ota yhteyttä: anne-marie@mansikoitajasamppanjaa.fi tai +358 50 3377919